Kuva (c) Talentum Media 2014.

Tarina, josta tiedetään vain alku

Kirja Storytelling työkaluna – vaikuta tarinoilla bisneksessä on juuri julkaistu (Talentum, 2014). Kirjoittajat Mervi Rauhala & Tarja Vikström haastattelivat Jania Case-tarinaa varten, jossa alla julkaistaan hieman lyhennetty versio.

Tarina aukeaa edessämme, mutta kukaan ei tiedä, mihin se tästä etenee. Ollaan improvisaatioteatterin, tarinankerronnan ja työelämävalmennuksen ytimessä. Kävelemässä takaperin eteenpäin: katse näkee vain sen, mistä olemme tulossa. Oppaanamme on Jani Turku, valmentaja ja improvisaatiosta innostunut insinööri.

Usein häneltä kysytään, mitä improvisointi on tai millainen on luova ihminen. Vaatiiko se aikaa ja harjoittelua? Jani kertoo tarinan karhusta. Karhu kääntyy kohti selkeänä aikeenaan jahdata harmitonta eränkävijää. Seis, pyytää ihminen anoen karhulta hetken rauhaa, että saisi lämmiteltyä ja venyteltyä ennen maastojuoksua. Paljon kätevämpää olisi, jos lihakset olisivat lämpimänä jo valmiiksi. Me kaikki voimme kehittää improvisointikykyämme niin, että tarvittaessa osaamme heti, kun tilanne sitä edellyttää.

Improvisaatiossa pitää olla valmis vaikuttumaan, muuttumaan ja luopumaan omista ajatuksista ja ottamaan vastaan toisen ajatuksia ja ideoita. Improvisaatio edellyttää myös rehellisyyttä tässä ja nyt sekä halua altistaa itsensä uusille kokemuksille. Joskus improvisaatio voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin itsensä esitteleminen tuntemattomalle ihmiselle tarinan avulla.

Jani on käyttänyt tätä menetelmää valmennuksissa, jossa iso joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä pitää tutustuttaa keskenään.  Kun kaksi tuntematonta tapaa ja kertoo tavanomaisten faktojen sijaan tarinoita, jäävät henkilöt ihan toisella tapaa mieleen. Jos pystyt tällaisessa tilanteessa kertomaan tarinan, jonka todella haluat kertoa, luot samalla yhteyden, jollaista ei pinnallisessa esittelyssä edes voi luoda.

Valmentajille Janin tärkein vinkki on olla suunnittelematta reaktioita ja lopputuloksia etukäteen. Usein tuloksena kun on jotain ihan muuta kuin valmentaja odotti. Mitä sinä tekisit valmentajana, jos tiimityön voimaa hakevan harjoituksen tuloksena olisikin ymmärrys siitä, että asia tulee paremmin tehtyä yksinään? Voisitko silloin pakottaa lopputuloksen valmiiksi kirjoitettuihin tiimityötä ylistäviin post-it-lappuihin vai luottaisitko osallistujien näkemykseen? Vaikka tarinankerronnassa usein kehotetaan miettimään tarinat etukäteen, ei se päde improvisaatiossa, jossa tarinaa rakennetaan yhteistyössä. Ikään kuin takaperin kävellen.

Valmentajalle, joka haluaa kokeilla tarinankerrontaa improvisoiden, tärkein taito on uskaltaminen. Janin mielestä uskalluksen puute tuottaa vielä nykyisinkin hirvittävän paljon puhuva-pää -luentoja. Liian usein kouluttajat ja valmentajat eivät uskalla teettää harjoituksia, joita ei voi etukäteen käsikirjoittaa.

Lopuksi Jani tiivistää improvisaation jujun. Siinä ei ikinä ole kysymys itsensä nostamisesta esille. Improvisaatiossa tarinankerronta on todella läheisessä yhteydessä luovuuden, varsinkin epäitsekkään luovuuden kanssa. Tarinat, jotka improvisoiden syntyvät, eivät ole omia vaan yhteisiä.


 

Kirjasta:Storytelling BookCover-e1411020165494

Share on FacebookTweet about this on Twitter

, , , , ,

No comments yet.

Vastaa

Fuelled by IMPROVment.