IMG_0314

Hippo vie ideasi

Lapset ovat luonnollistaan taitavia improvisoijia, kunnes tiedostaminen, sovinnaisuus ja ideoiden arvottaminen pilaavat luovan leikin. Vielä 3-4-vuotias hyväksyy leikkitoverin ehdotukset ja antaa leikin viedä:

A: “Nämä prinsessat lähtis käymään kaupassa, ostetaan hedelmiä ja tehdään kalasoppaa. Tää prinsessa olis poika ja se olis tyttö.”

B: “Joo, nää ottais mukaan kauppakassit ja menis pyörällä. Se Ariel sanois, että ostetaan kans jäätelöä.”

A: “Ostetaan kans jäätelöä.”

Kun taas viisivuotias alkaa ottaa jo kontrollia omiin käsiinsä:

A: “Nämä prinsessat lähtis käymään kaupassa, ostetaan hedelmiä ja tehdään kalasoppaa. Tää prinsessa olis poika ja se olis tyttö.”

B: “Ei prinsessa voi olla poika! Nää ottais mukaan kauppakassit ja menis pyörällä. Se Ariel sanois, että ostetaan kans jäätelöä.”

A: “Mä haluan itse päättää, mitä tää sanoo!”

Työelämässä harvoin uskalletaan esitellä tai saati sitten hyväksyä keskeneräistä ideaa. Ideoita käsitellään helposti joko henkilökohtaisina ja jäykkinä: ”Tämä on minun ideani ja sitä ei sitten muuteta.” tai vaihtoehtoisesti HIPPO (Highest Paid Person) varastaa ideasi ja antaa ohjeet, kuinka alaisen tulee toimia.

Työelämässä ollaan siis jossain nelivuotiaan ja viisivuotiaan välimaastossa: ei uskalleta hyväksyä ideoita ilman kritiikkiä eikä oikein osata pitää omia puoliaankaan. Klassinen esimerkki toimivammasta yrityskulttuurista löytyy Pixarilta, jossa olennainen piirre on uskaltaa esitellä keskeneräiset ideat työtovereille. Sellaisessa kulttuurissa eivät Hipot jyllää.

Share on FacebookTweet about this on Twitter

, , , , , ,

No comments yet.

Vastaa

Fuelled by IMPROVment.